Lapsettomuus. Tuo mörkö on toinen asia mikä on menneenä kalenterivuotena ollut runsaasti läsnä elämässäni. On tainnut tulla täyteen jo yli viisi vuotta toivetta ja odotusta. Aina odotus ei ole ollut selkeää, toisinaan taas hyvinkin kirkasta. Lapsettomuuden lääketieteelliset syyt on selvitetty, hieman lääkkeellisiä hoitojakin vuoteen on mahtunut. 

 

Monta muutosta tähän maalliseen elämään on jo tämän kesän aikana mahtunut ja väistämättömiä lienee vielä tulevatkin muutokset. On tehtävä päätös koeputkihedelmöitysten aloittamisesta tai siitä ajatuksesta luopumisesta. Jokatapauksessa voi olla että jäämme ainiaaksi lapsettomiksi. Lapsen odotuksesta voimme siis joutua luopumaan, mutta toiveesta ei kai koskaan. 

 

En usko että on sattumaa, että juuri tämä vuosi herätteli minut etsimään Luojaa. Olen (kai) joskus lukenutkin/kuullutkin, että Luoja kutsuu ihmistä etsimään uskoa. Usko on Luojan lahja. Omassa voimassani en voi uskoa. Onkohan myös niin, että juuri kun luulet löytäneesi himppusen verran uskoa, takapakit jotka silloin yllättävät ovat kaikkein rajuimpia? ... Lapsena en uskonut helvettiin. Ajattelin että kyllä kaikki pääsevät taivaaseen, koska Jumala on niin hyvä. Tänäkään päivänä en tiedä kuinka asia on, mutta olen alkanut oivaltamaan että myös pahaa voi palvoa. Ja juuri kun luulet löytäneesi uskon ensiaskeleet, huomaatkin että olet taas langennut synninsykkyrään oikein kunnolla. 

 

Ilo. Sitä odotan tältä uudelta alulta. Uskon iloa, iloa puolisosta, iloa luonnosta ja muista ihmisistä. Innostumista. Sitäkin odotan. Heittäytymistä. Hetkeen tarttumista. Niitä kaikkia odotan ja toivon. 

 

Johdatusta pyytäen,

Purjeenpaikkaaja